Vapaus, veljeys, tasa-arvo Suurin onni kaikille

IPCC on lakkautettava

IPCC:n viides arviointiraportti on valmistumassa ja se tehtiin samalla likaisella pelillä kuin aiemmatkin. IPCC esitti ilmastonmuutoksen tilan hallitusten toivomalla tavalla eikä tieteen viimeistä sanaa niin kuin sen pitäisi. Hallitusten edustajat kirjoittivat yhteenvedon politiikan tekijöille eli hallitukset kirjoittivat itse "tieteen", jonka on tarkoitus on toimia hallitusten politiikan pohjana. Rationaalista politiikkaa ei synny sillä, että hallitusten byrokraatit leikkivät tiedemiehiä ja perustelevat sitten politiikkansa itse luomallaan "tieteellä".

 

Tieteen pitäisi olla itsenäistä, jotta se ei olisi vain poliitikkojen kaikukammio. IPCC on lakkautettava. Ilmastotiede ei tarvitse mitään ylikansallista byrokratiaa, joka teeskentelee olevansa tieteen viimeinen sana. Totuus ei löydy valtioiden virallisesta ja ylikansallisesta julkaisusta vaan se löydetään moniarvoisessa ja hajautuneessa prosessissa. Ilmastotiede on yksityistettävä.

 

Myös yliopistot ja tutkimuslaitokset tulee yksityistää ja niiden valtiollinen rahoitus on lopetettava. Itsenäistä tiedettä ei voi syntyä, kun yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat valtion virastoja tai valtion rahoituksen varassa. Yksityinen rahoitus mahdollistaa riippumattomuuden valtiosta ja toimivan demokratian. Demokratia edellyttää toimivaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa keskustellaan politiikasta vapaasti.

 

Valtiollinen ja ylikansallinen tiede on ristiriidassa demokratian kanssa, koska siinä valtiot itse luovat keskustelun, jonka perusteella politiikka tehdään. Valtion tiede on institutionaalisesti totalitaarista ja sen kasvu on ollut yhteydessä totalitarismin nousuun. Totalitaariset ideologiat ovat vaatineet tieteen valtiollistamista ja tieteen valtiollistaminen on tukenut totalitarismin nousua.

 

Valtiollinen vihreys on nykyajan totalitarismi, joka vaatii kaikkia ihmisiä omaksumaan virallisen totuuden ja toimimaan sen mukaan. Ilmastonmuutos on vihreille sotaa, joka oikeuttaa yksilönvapauden jatkuvan kaventamisen. Totalitarismi kukoistaa jatkuvassa sodassa kuten George Orwellin romaanista Vuonna 1984 käy ilmi. Totalitaarisessa valtiossa riittää mediapropaganda sodan ilmapiirin luomiseen, vaikka sotaa ei todellisuudessa käytäisikään. Ilmastoskeptikot kuten Steve McIntyre ovat vihreässä totalitarismissa samassa roolissa kuin romaanissa valtion vihollinen Emmanuel Goldstein.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Jari Nyberg

Kauhukuvia luodaan vauhdilla. Pikku-uutisiin takasivulle pääsevät jutut Pohjoisen napa-alueen jäätiköiden kasvamisesta. Ei tähän jatkuvaaan kusetukseen jaksa enää edes reagoida.

Riisi Roska

"McIntyre worked for 30 years in the mineral business" - onko tällainen henkilö puolueeton arvioija mitä tulee ilmastonmuutokseen?

tiede ei ole valtiollistakaan, se on sekä valtion että yksityisen rahoittamaa. yksityiset firmat tilaavat paljon tutkimuksia jo nyt, millaisiakohan tutkimuksia tilaavat isot öljy- ja muut teollisuusfirmat?

jos valtiollinen tuki tieteelle lakkautetaan kokonaan niin kuin ehdotat, se tarkoittaa tieteen alistamista markkinoiden ja talouskasvun palveluun... voittoa tavoittelemattomat alat ja tutkimukset jäisivät rahaa tuottavampien jalkoihin...

Matti Linnanvuori

McIntyren puolueellisuus ei ole ainakaan pistänyt silmiini. Puolueellisuuskin sallittakoon skeptikkojenkin puolella, kun vihreä puolue on päässyt dominoimaan ilmastotiedettä ja politiikkaa.

Tiede on pitkälti valtiollista ainakin Suomessa. Yksityiset eivät tilaa perustutkimusta paljon. Isot firmat tilaavat niiden alaan liittyvää.

Yksityinen tiede ei välttämättä palvele talouskasvua suoranaisesti vaan voi olla kriittinen sitä kohtaan. Sama pätee myös markkinoihin. Toki yksityinen kiihdyttäisi talouskasvua ja parantaisi markkinoiden toimintaa. Ei ole olemassa voittoa tavoittelemattomia aloja. Voittoa tavoittelematonkin tutkimus saa rahaa ilman valtiotakin. Jos voittoa tavoittelematon toiminta jää jalkoihin vapaassa markkinataloudessa, voittoa tavoittelemattomuudessa voi olla jotain vikaa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Linnanvuori kirjoitti: "Tiede on pitkälti valtiollista ainakin Suomessa. Yksityiset eivät tilaa perustutkimusta paljon. Isot firmat tilaavat niiden alaan liittyvää."

Tässä Linnanvuori on löytänyt yksityisen tieteentekemisen juuriongelman ja perussyyn miksi yliopistoja ei pidä yksityistää.

Matti Linnanvuori

Vaikka yritykset eivät tilaa perustutkimusta paljon, se ei riitä syyksi, miksi yliopistoja ei pidä yksityistää. Valtion raha näet syrjäyttää yksityisen rahan eikä syrjäyttäisi, jos sitä ei olisi.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Perustutkimuksen väheksyminen rapauttaa yliopistosta kaiken tieteellisen työn osaamisen. Lopputulos on yksityisille hyödyllisen soveltavankin työn laadun romahtaminen. Yksityistäminen on siis tuhon alku. Se näkyy jo nyt suomalaisissa yliopistoissa.

Yksityiset rahoittavat tutkimusta josta niille on hyötyä. Ne rahoittavat sitä vaikka mukana olisikin valtion rahaa.

Ongelma sen sijaan on, että kun yksityiset rahoittavat niin he vaativat tuloksetkin yksityisiksi. Se on vastoin yliopistojen perusolemusta jossa rikastutetaan yleistä tietämystä ja tulosten tulisi olla vapaasti hyödynnettävissä.

Minusta olisi kehityksen kestävyyden kannalta parempi jos yksityisitet ylläpitäisivät omaa tutkimus- ja kehitystoimintaansa eivätkä yrittäisi omia yliopistoja yksityisiksi laitoksiksi. Molemmille riittää omaa tekemistä eikä yhteistyö ole kiellettyä kunhan roolit yksityisen tuotekehityksen ja vapaan tieteellisen tiedon laajentamisen välillä pidetään kirkkaana.

Matti Linnanvuori Vastaus kommenttiin #6

Perustutkimuksen väheksyminen ei liity mitenkään yksityistämiseen. Yksityiset tutkijat eivät suinkaan aina halua salata tuloksia.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #7

On jo nyt osoitettu, että yksityinen rahoitus ohjaa tutkimusta pois perustutkimuksesta ja kuristaa sitä.

Rahoittaja kuitenkin loppujen lopuksi määrää yksityisesti rahoitetussa tutkimuslaitoksessa eikä siinä yksittäisen tutkijan halu paljon paina. Valinta kun on tehtävä kortiston ja salaamisen välillä. Meillä on jo siitä ihan riittävästi esimerkkejä.

Matti Linnanvuori Vastaus kommenttiin #8

Valtionyliopistossa rahoitus on toki järjestetty niin tyhmästi, että yksityinen rahoitus ei tilannetta korjaa. Se on kuitenkin argumentti valtionyliopistojen olemassaoloa vastaan eikä puolesta.

Yksityisetkin yliopistot julkistavat tutkimustuloksensa eivätkä juuri niitä salaa. Se on yliopiston politiikkaa eikä vain tutkijan.

Toimituksen poiminnat