Vapaus, veljeys, tasa-arvo Suurin onni kaikille

Kaikki blogit puheenaiheesta Kieli

Kielestä ja sen säätelystä: case Vehkoo

Oulun käräjäoikeus on todennut, että Johanna Vehkoo on syyllistynyt kunnianloukkaukseen käytettyään esimerkiksi ilmaisuja ”natsipelle”, ”natsi” ja ”tunnettu rasisti” puhuessaan kunnanvaltuutettu Junes Lokasta. Päätös on herättänyt paljon keskustelua ja huolta esimerkiksi siitä, että päätös on sukupuolittunut tai muodostaa huolestuttavan ennakkotapauksen, joka heikentää häirinnän kohteeksi joutuneiden kansalaisten asemaa. En ota tässä kantaa näihin asioihin, vaan tarkastelen tapausta kielen ja siihen kohdistuvan laillisen sääntelyn näkökulmasta.

Espanjalaisnationalismi katalaanikielen kimpussa

Espanjan valtakunnallset oikeistopuolueet PP-Kansapuolue ja Ciudadanos-Kansalaiset kamppailevat tiukasti kannatuksesta. Poliittisena keppihevosena. eräänlaisena yhteisenä sylkykuppina niillä on jo pitemmän aikaa ollut Katalonia ja sen kieli katalaani.

Siinä on erityisesti kunnostautunut Ciudadanos-puolueen puheenjohtaja Albert Rivera, eikä mikään ihme, koska puolue synnytettiin aikanaan PP:n ajatushautomossa vastustamaan nimeomaan kaikkea katalonialaisuutta mukaanlukien kieli. Nyt tästä PP:n käenpoikasesta on sukiutunut perustajilleen vakavasti otettava kilpailija.

Kielen manipulointi

"Perustyökalu todellisuuden manipulointiin on sanojen manipulointi. Jos hallitset sanojen merkitystä, hallitset ihmisiä, joiden on käytettävä niitä. "- Philip K. Dick

Kielen manipulointi

Olenko minä syyllinen - osasyyllinen - syytön?

Kaikella on aikansa. Kaikella on paikkansa. Jopa minulla. Väinö Hirvelä kirjoitti aamuyöstä sananvapaudesta. Sananvapaus on tärkeä asia. Kynä voi olla, kuten tiedämme, miekkaa "terävämpi" ase. Näppäimistö voi olla hävittäjää voimakkaampi ase. Kirjoittamalla voimme muuttaa maailmaa. Olenko minä tehnyt niin?

Kansallismielisyyden uudet kasvot

Suomalaiset rakastavat varhaisia kansallismielisiä, isänmaanrakkaita, suurmiehiään. Suurnaisista puhumattakaan. Tänään muutaman kymmenen toimittajan ja poliitikon avulla on aivopesty kansakuntaamme pitämään globalisaatiota ainoana oikeana asiana: jos et puhu sen puolesta, saat vihapuhe-syytöksiä. Kansallismielisyydestä on tehty kirosana, miksi?

Timo Honkelan Rauhankone ei voi toimia 3

 

Honkelan rauhankoneella on kolme tukijalkaa: kieli, tunteet ja oikeudenmukaisuus.

Kuvan 1 näkemys tunteiden merkityksestä on täydellisen käsittämätön ja perusteeton... 

Kuva 2, ”laskennallisella luovuudella” ?!

Kuva 3, Timo Honkela höpsii innovaatioista.

 

Osa 1. 

 

PS.

Tuloerojen, sukupuolierojen vaiko molempien kasvun lieventäminen?

Suomessa pitäisi olla kautta aikojen keskusta-oikeistolaisin hallitus miesmuistiin, mutta ilmeisesti näiden kesk., kok. ja sin. johdossa ovat myös kautta aikojen kaikkein arvoliberaaleimmat voimat, mitä ko. puolueiden sisällä voi olla.  Sukupuolineutraalius ja sukupuolierojen kasvun lieventäminen näyttävät olevan hallituksen tietoisesti valittu linjaus ja tavoite. Olisiko jopa niin, että nyt ollaan sukupuolierojen yhteydessä tuloerojenkin juurisyiden äärellä - tai yritetään olla?

Ranska luopuu aksenteista

Yle uutisoi tänään Ranskan "suuresta" kielireformista jossa tarkoitus on yksinkertaistaa ranskan kietä perusteluina sen oppimisen helpottamisen. Ranskan oikeistopuolueet on asiasta hetijärkyttyneitä ja huutamassa kielen olevan tärkeä osa ranskan identiteettiä, mutta ulkomaalaosia opiskelijoita Rankan kieliuudistue ei Ylen uutisoinnin mukaan haittaa. Uudistuksessa Ranska luopuu kielensä aksenteista ja joidenkin sanojen oikeinkirjoitus asua uudistetaan kuten sipulia tarkoittava sana "oignon" muutetaan ensi syksystä lähtien muotoon "ognon".

Lisää venäjän kielen opetusta kouluihin!

Näil­lä Kaak­kois­kul­mil­la läh­ti­vät liik­keel­le op­pi­lait­ten van­hem­mat vaa­ti­maan ve­nä­jän o­pe­tus­ta kou­luun. A­si­as­ta ker­to­vat pai­kal­li­set leh­det.

Kulttuuri ja etninen homogeenisuus

Perussuomalaiset ajavat – ainakin ovat toisteiseksi ajaneet – parlamentaarisesti ja Kansallinen vastarinta eli uusnatsit väkivaltaa käyttävän kansallisen vallankumouksen avulla (miksiköhän Immonen on käyttänyt heidän retoriikkaansa?) etnisesti homogeenisen Suomen tai jopa Pohjolan tai Baltian asiaa.             

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä