Vapaus, veljeys, tasa-arvo Suurin onni kaikille

Kaikki blogit puheenaiheesta Tolkun ihmiset

Tolkku asuu epäilyssä

Olin mukana Tolkun tie -vetoomuksella yhteiskuntarauhan ja järkevän keskustelun puolesta yhtenä sen kahdestatoista allekirjoittajasta tai työryhmän jäsenestä. Viime päivät olen seurannut huuli pyöreänä keskustelua vetoomuksen ympärillä. Meistä allekirjoittajista osaa on ehditty jo leimata henkilöinä ties miksi natsien kätyreiksi ja hyökätä vetoomusta vastaan.

Tolkun Tie: vastauksemme Olli Löytylle

Kiitos tietokirjailija Olli Löytty kirjoituksestasi Tolkun ideologia eli toisen ääripään harha. Tekstisi on kelpo esimerkki tolkullisuudesta ja tolkun keskustelukulttuurista. Viikko sitten julkaistun Tolkun tie-vetoomuksen työryhmänä vastaamme esittämiisi kysymyksiin.

 

Tolkun tie

"Tämä teksti on poikkeuksellisesti laajemman yhteistyön tuloksena syntynyt ja sitä on ainakin ajatuksen tasolla kypsytelty pitkään. Paljon on tapahtunut sen jälkeen kun reilu vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen blogini maahanmuuttopolitiikan ympärillä pyörivästä keskustelukulttuurista, leimakirveistä ja ideologioista. Tiesin toki, että aihe on jokseenkin tulehtunut, mutta vilpittömästi ajattelin tuolloin, että siitä voisi keskustella myös ihan järkevästi. Olin osittain oikeassa.

Tuulivoimamelun rajoittamisessa on onnistuttu

Uudessa-Seelannissa oli tehty melututkimuksia tuulivoimameluun liittyen jo vuonna 2011. Osallistujia pyydettiin myös tunnistamaan ärsyttäviä ääniä, meluherkkyyden tasoa ja viihtyisyyden astetta.

Keppihevonen kateissa

Jokin on muuttunut: suomalaiset eivät enää suhtaudu välinpitämättömästi rasistisiin öykkäreihin, kuten Suomen vastarintaliikkeeksi kutsuttuun pohjoismaisen natsijärjestön Suomen osastoon. Valtaenemmistön mielestä SVL on vakava uhka yhteiskunnalle, mikäli Taloustutkimusta on uskominen. Peräti 65 prosenttia suomalaisista on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että uusnatsistinen, kansallissosialismia ajava Suomen vastarintaliike on vakava uhka yhteiskunnalle.

Kyllä kansa tietää

Rasisminvastainen mielenosoitus Peli poikki keräsi Helsingin keskustaan 15 000 marssijaa. Sen vastamielenosoitus keräsi vain 40 ihmistä taakseen. Rajat kiinni -protesti Narinkkatorilla keräsi sekin enimmillään vain nelisenkymmentä mielenosoittajaa. Kyllä kansa tietää, kenen joukoissa tolkun ihmiset seisovat.

Liberaali ei ole yhtä kuin vihervasemmistolainen

Liian usein, liian moni hallituspuolue Perussuomalaisten edustajista on niputtanut maahanmuuttoon suopeasti suhtautuvat, nk. maahanmuuttokriittisyyteen – niin – kriittisesti suhtautuvat ”vihervasemmistoksi”.

Kallis hinta

Paljon on tapahtunut muutamassa päivässä. Hirveällä hinnalla. Osanottoni Jimi Karttusen omaisille ja muille läheisille.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä