Vapaus, veljeys, tasa-arvo Suurin onni kaikille

Kaikki blogit puheenaiheesta Vapaa-aika

Kuka ymmärtää lapsiperheiden vanhempia

Lapsiperheiden arki on vilkasta. Vanhemmat todennäköisesti käyvät töissä, lapset päiväkodissa tai koulussa. Varsinaista lepoaikaa ei ole. Vanhempien täytyy työpäivän jälkeen keskittyä vanhemmuuteen, eli huolehtia lasten perustarpeiden tyydyttämisestä ja osoittaa rakkautta ja välittämistä. Lapsille on, eikä se koskaan pääty vaikka lapsi täyttäisi kahdeksantoista vuotta. 

 

Merkityksellistä elämää

Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin ihminen pääsee pohtimaan omaa elämänpolkuaan ja sen suuntaa. Ihmisen ollessa nuori, tuntuu usein siltä, että merkityksellistä elämää on se, millaisen ystäväpiirin, oppiarvon, ammatin, työtehtävän tai luottamustehtävän olet saanut; tai paljonko sinulle maksetaan palkkaa, paljonko sinulla on valtaa ihmisiin ja asioihin tai oletko "oikeissa piireissä".

Työn väheneminen on hyvä asia

Siihen, että palkalliset työt vähenevät on alettava suhtautumaan myönteisesti.
 
On päättäjien tehtävä ratkaista se, että miten ihmiset perheineen tai ilman perhettä tulevat toimeen taloudellisesti tulevaisuudessa.
 
Perustulo on yksi ratkaisu ja tämän tulon on riitettävä elämiseen, mutta myös kohtuulliseen kuluttamiseen ja siihen asti, kunnes kuolema kutsuu.
 
 
Mitä ihmiset tekevät lisääntyvällä vapaa-ajalla?
 

Lapsi, älä tee sitä, äläkä tätä. Ole hajuton ja mauton. Ole kiltisti!

Luin jälleen loistavan esimerkin siitä, kuinka aikuiset nuorten ja lasten kanssa toimivat. Lähtökohtahan on tässä jälleen se, että aikuinen ei missään tapauksessa voi keskustella ja kohdata nuorempaansa. Aikuisen ei tarvitse kysyä, kertoa tai kuunnella. Ei, heti kielletään ja sillä selvä. Sitten ihmetellään, kun lapset eivät oikein halua totella. Tottelisitko sinä, jos joku sinua kuuntelematta ilmoittaisi, että nyt vaan tehdään näin?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä