Vapaus, veljeys, tasa-arvo Suurin onni kaikille

Kaikki blogit puheenaiheesta Omaishoito

Miksi Jyväskylän vanhuspalvelut ei vastannut tähän?

Vanhus”hoivaa” – byrokratian vai vanhuksen ehdoilla? Kun poliitikot ovat päättäneet, että yhteiskunta säästää asuttamalla ikäihmiset kodeissa, olisi hyvä jos asiat tapahtuisivat näiden ehdoilla.

 

 

Ajokortti pois, ei ohjeita menosta muistipoliklinikalle

 

Muistipoliklinikan tavoite on saavutettu vuosien ponnistelulla: ajokortti on poissa vanhukselta, joka ei ikinä ajanut kolareita eikä saanut huomauksia poliisilta.

 

Omaishoitajat yksi arvokkaimmista ammattiryhmistä - parannuksia tarvitaan!

 

Omaishoitajat ovat yksi maamme tärkeimmistä ammattiryhmistä. Ammatiksi sitä lienee paikallaan kutsua. Omaishoitajia on laskutavasta riippuen kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin. 

 

Omaistaan hoitava tekee työtä lähimmäisenrakkaudesta. Sisäinen, selittämätön voima panee antamaan oman aikansa, uransa ja taloutensa sekä usein myös terveytensä omaisensa hyväksi. 

 

Omainen voi olla vanhus, vammainen tai muutoin avun tarpeessa oleva. Joskus hoidettava voi olla vaikea. Tämä lisää omaishoitajan työn raskautta ja sitovuutta.

Omaishoidolle virallisempi asema

Monet omaiset tekevät vanhuksien, vammaisten tai muiden apua tarvitsevien hyväksi arvokasta työtä käytännössä ilmaiseksi. Omaishoitajaksi ei pyritä, vaan siihen ajaudutaan läheisten vaikeiden tilanteiden myötä. Työ on usein myös hyvin rasittavaa, esimerkiksi jos kyseessä on toista vanhenevaa avaiopuolisoa hoitava vanhus.

Kuntien maksamat omaishoidon tuet ovat toisaalta hyvin pieniä verrattuna laitoshoitoihin, jotka voivat esimerkiksi vaikeasti vammaisilla maksaa jopa satoja euroja päivää kohden.

1,0 hoitajamitoitus alle eurolla per tunti

Viimeaikainen uutisointi hoivapalveluiden hoitajamitoituksesta ja sen puutteesta on ollut erinomainen herätys siitä, millaiset arvot maassamme tällä hetkellä on. On kuitenkin erikoista, ettei samassa yhteydessä ole puhuttu lainkaan siitä hoivasta, jota annetaan kotona omaishoitajien turvin.Omaishoitajat tekevät hoitajamitoituksella 1,0 työtä ympäri vuorokauden. Hoito ja hoiva on edullisempaa kuin missään, inhimillisyydestä puhumattakaan.

Yhteiskunta voi säästää lisäämällä omaishoidon tukia

Omaishoito on Suomessa päätöntä. Omaishoitajat saavat muutaman satasen tukea per kuukausi. Tuesta myös maksetaan verot, ja jos olet omaishoidon ohessa töissä (kuten on käytännössä pakko olla), verot luonnollisesti nousevat. Samaan aikaan laitoshoito kustantaa 150-250 euroa per päivä.

OMAISHOITO KUNTOON

Yhteiskunta säästää miljardeja euroja 350 000:n omaishoitajan työpanoksella. Omaishoidon tuki on vain 440e kun vastaavasti laitospaikka maksaa 3500e – 9000e kuukaudessa. Voidaankin sanoa, että omaishoitajat tekevät yhteiskunnallemme suuren palveluksen.

Seniorit voimavarana

Jostain kumman syystä julkisuudesta saa varsin helposti käsityksen, että eläkeläisiä pidetään meillä suomessa rasitteena ja kustannuseränä. Itse koen senioreiden olevan voimavara yhteiskunnallemme.

Omaishoidon 75 miljoonaa katoaa vuosittain kuin tuhka tuuleen

OMAISHOITOON on kohdennettu valtion budjetissa merkittävä lisämääräraha vuodesta 2016 lähtien. Kuntien valtionosuutta on kasvatettu asteittain siten, että lisäys on ollut vuoden 2018 alusta vuositasolla 75 miljoonaa euroa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen kyselyn mukaan lisämääräraha kohdentuu omaishoitoon heikosti. Yli puolet kunnista vastasi, että määrärahalla ei ole ollut vaikutusta omaishoitoon. Kaikissa kunnissa lisärahoituksen vaikutuksia ei pystytty arvioimaan, koska rahankäytöstä ei ole tietoa.

Omaishoidon palkkiota on korotettava vähintään 100 € / kk

Omaishoidon merkitys tulee korostumaan entisestään väestön ikääntyessä. Viiden vuoden kuluttua vuonna 2024 Suomessa on arviolta 40 % enemmän yli 75-vuotiaita kuin nyt. Valtaosa sekä omaishoidettavista että omaishoitajista ovat ikäihmisiä.

Suomessa on tällä hetkellä 44 000 sopimusomaishoitajaa, jotka saavat erittäin tiukoin kriteerein säännösteltyä ja kunnan määrärahojen riittävyydestä riippuvaista omaishoidonpalkkiota. 
 

Hoidetaan yhdessä vanhuksiamme: Testaa, oletko Sinä etäomaishoitaja?

"Etäomaishoito on vähemmän tunnettu omaishoitajuuden muoto, eikä sillä ole virallista määritelmää.

Etäomaishoiva vaatii myös jatkuvaa sitoutumista ja on usein sekä taloudellisesti että henkisesti raskasta.

Usein omainen asuu toisella paikkakunnalla ja matkustaa viikonloppuisin auttamaan läheistään varmistaakseen hänen pärjäämisensä seuraavan viikon aikana.

Lähde (myös kuville):

https://omaishoitajat.fi/omaishoidon-tietopaketti/mita-on-omaishoito/

---

Testaa oletko Sinä etäomaishoitaja:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä