Vapaus, veljeys, tasa-arvo Suurin onni kaikille

Kaikki blogit puheenaiheesta Yle

Yle kylvää Venäjän pelkoa ja kannustaa sotilasliittoon Naton kanssa!

Yle on ottanut suurimman vaalivaikuttajan roolin kevään vaaleissa sensuroimalla heidän toimittajien omasta näkemyksestä eroavat mielipiteet ja käyttävät ennen näkemättömän härskiä taktiikkaa ajaa Suomea kohti Natoa ja euroopan yhteistä sotilasliittoa kylvämällä mm. Venäjän pelkoa.

Jos joku on tästä eri mieltä Ylen toimittelijoiden kanssa niin sensuuri iskee välittömästi.

Ylen ja Kalevan vaalitentissä oli yksi kysymys koskien ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja Väyrysen kommentti sensuroitiin välittömästi tallenteesta pois Ylen taholta.

Väyrynen blogissaan:

Kuumakalleille ei valtaa

Hourupäille ja kiilusilmäisille fanaatikoille ei saa antaa valtaa, ei ikinä. Historia osoittaa, ettei siitä ole koskaan seurannut mitään hyvää. Yhteisten asioiden hoito on pidettävä tasapainoisten, vakaaseen harkintaan kykenevien ihmisten käsissä.

Yle poisti perussuomalaisten vaalitentin Yle Areenasta

Yleisradion tiedotteen mukaan monia Areenan ohjelmia on poistunut teknisten syiden takia Yle Areenasta. Ohjelmat palautetaan Areenaan viimeistään maanantaina. On erikoista, että näiden poistuneiden ohjelmien joukossa on perussuomalaisten Ylen vaalitentti, joka on tuorein Ylen vaalitentti. Kaikkien muiden muiden puolueiden vaalitentit ovat katsottavissa Areenassa. Perussuomalaisten vaalitentin kohdalla lukee, että katseluaika on päättynyt.

Yle poliitikkojen faktoja tarkistamassa

Yle on vaalien alla julkaissut kaksi artikkelia, joissa poliitikoiden faktoja tarkistellaan. En väistele mielipidettäni: pidän Yleä vihervasemmistolaisena, eivätkä monet toimittajat kykene sitä työssään hillitsemään.

 

Sorsitaanko tai suositaanko jotain puoluetta? Tältä faktantarkistus näyttää tilastona:

Näiden vaalien suurin skandaali

 

YLE raportoi yli viikko sitten Hollannin - meidän tarkeimmän EU-viiteryhmämaan - vaalitulosta seuraavasti pienellä verkkouutisellaan https://yle.fi/uutiset/3-10699851:

Hallan vaalitenttiä katsomassa Ylen studiolla

Vierailin tänään Ylen studioilla, koska puheenjohtaja Jussi Halla-ahon vaalitenttiin tarvittiin yleisöä. Ylivoimaisesti parasta koko reissussa oli nähdä tuttuja perussuomalaisia, joita en ollut pitkään aikaan nähnyt esim. Juha Mäenpää, Juha Väätäinen, Marko Enqvist, Veli-Pekka Sainio ja Knuutti Hyttinen.

Kaikkein hauskinta oli jutella Julma-Juhan kanssa hänen juoksuistaan. 10-vuotiaasta pojasta lähtien kannustin häntä paikan päällä Olympiastadionilla Suomi-Ruotsi maaotteluissa, kruunu oli tietenkin v. 1971 EM-kisat.

Yle-veron tilalle hyvinvointi-vero

Yle-verolla olisi tarkoitus tuottaa poliittisesti riippumatonta uutispalvelua, mutta näin se ei ole.

Kevään vaaleissa olemme nähneet, että Yle päättää itse mitä puolueita se esittelee ja mistä puolueista tehdään uutisartikkeleita ja vaalitenttejä. Eduskuntapuolue Tähtiliike on mm. suljettu artikkelien ja vaalitenttien ulkopuolelle joten on päivän selvää, että Yle ei enään näin vuoden 2020 kynnyksellä ole poliittisesti riippumaton vaan Ylen toiminta on korruptoitunutta ja verorahoilla ylläpidettävä mediatalo ei toimi tasapuolisesti ja vastuullisesti vaikuttaessaan vaalitulokseen.

Paula ja Donald

Yli kaksi vuotta YLE:n toimittaja Paula Vilén on kertonut meille, kuin ”kuinka verkko Trumpin ympärillä kiristyy”, ”miten aika Trumpin ympärillä käy vähiin”, ”miten taas uusia todisteita on tullut päivänvaloon”, ”miten Venäjä-tutkinta on entisestään paisunut”..….  Mutta nyt ei Paulan tarvitse enää päivystää liitovaltion vankilan Oltsvillen portilla odottamassa Trumpia kuljettavan autosaattueen saapumista ja Trumpin pukemista keltaiseen univormuun.

YLE: Siniset eivätkä uudet puolueet saa eduskuntapaikkoja!

Ylen uusimman vaaliennusteen mukaan Siniset eikä yksikään uusista puolueista tule saamaan ainuttakaan eduskuntapaikkaa tulevissa vaaleissa ja jopa Perussuomalaiset olisivat menettämässä 4 paikkaa hurjasta kannattavuuden noususta huolimatta!

 

Miten eduskunnan paikat jakautuisivat?

 

KESK 36 (-13)

PS 21 (-17)

KOK 41 (+4)

SDP 49 (+15)

VIHR 26 (+11)

VAS 15 (+3)

RKP 7 (-2)

KD 4 (-1)

SIN 0 (±0)

MUUT 0 (±0)

 

Kirsi Heikel - Ylen riippumaton politiikan toimittaja hallituksen leivissä?

"Ylen politiikan toimittaja ja Ykkösaamun juontaja Kirsi Heikel on laskuttanut ministeriöiltä ja valtion virastoilta yrityksensä kautta kymmeniä tuhansia euroja vuosina 2016–2018.", uutisoi Iltalehti.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä